Harold Speed (1872-1957) oli englantilainen taidemaalari, joka erikoistui muotokuviin, maisemiin ja historiallisiin aiheisiin ja jonka kaksi kirjaa piirustuksesta ja maalauksesta ovat modernin ateljeeliikkeen keskeisiä opillisia kulmakiviä.
Speed aloitti opintonsa arkkitehtuurin puolella Royal College of Artissa mutta vaihtoi myöhemmin taidemaalaukseen Royal Academy of Artissa 1891-1896. Hän voitti kultamitalin sekä stipendi-apurahan voidakseen matkustaa Manner-Euroopan kolkissa tutkimassa vanhojen mestareiden teoksia. Hän oli Royal Society of Portrait Paintersin jäsen.
Sir Walter Essex
Vanha Tom
Harold Speed oli erittäin taitava piirtäjä ja maalari ja hänen töitään on luonnehdittu ’ poikkeuksellisen eleganteiksi ja teknisesti todella mestarillisiksi’ mutta hän on ehdottomasti tunnetuin kirjoistaan The Practice and Science of Drawing ja The Practice and Science of Painting, joka on julkaistu uudelleen nimellä Oil Painting Methods and Materials. Hänen vähemmän tunnettu taidekirjansa on What is the Good of Art?
Harjoitelma, 1914
Nämä kirjat ovat osa siitä kourallisesta oheislukemistoa, jota modenit ateljeet suosittelevat oppilailleen. Ateljeet eivät aivan sellaisenaan noudata Speedin vaihe-vaiheelta metodeja — Speed myöntää opettavansa lähestymistavoista hieman omiaan (”Tietooni näin ei ole opetettu missään...”) — kuitenkin niiden perusperiaatteet ovat harmoniassa akateemisen perinteen kanssa ja ovat aina vakuuttavasti perusteltuja.
Auringonlasku, Llyn Gwynant
Speedin piirustus- ja maalauskirjat ovat täyteen ahdettu tietoa luonnon esteettisestä, aistillisesta ja käsitteellisestä tarkastelusta, joista hän ehdottaa lukijalle välittömiä käytännön harjoituksia. Toisinaan yksittäisessä lauseessa on tärkeä huomio kätkettynä. Ateljeilla on vuosien projekti purkaa näiden teosten tieto käyttöön. Speed edusti koulukuntaa, joka suosi ’suorilla viivoilla rajoittamista’ ja kaksiulotteisen havainnon geometrisointia, siinä missä vaikka hänen maanmiehensä Solomon J. Solomon kannatti käyrälinjaisuutta "sillä miksi oikoa luontoa, jos sielläkin on kurvilineaarisia objekteja?"
Syksy, Royal Academy of Art
Speedin teksti on terävä-älyistä ja mielipiteikästä, hän ei pelkää sanoa hyvää hyväksi ja huonoa huonoksi — seikka, joka saattaa vieraannuttaa jotkut kirjoista. Toisaalta hän tunnusti maailmantaiteen ansiot aiemmin tuntemattomissa kulttuureissa kuten Intian ja Kiinan taiteessa ja toteaa niissä olevien elementtien olevan tervetulleita tuoreudestaan. Hän myös arvosti prerafaeliittien ansioita.
Speedin kirja ilmestyi suomeksi Hilkka Finnen kääntämänä (WSOY) 1924 ja on siten aínutlaatuinen artefakti vuosisadan takaisesta taitotiedosta ja suomen kielen taidesanastosta. Onni Oja mainitsee Speedin kirjan ja lainaa muutaman sen kaavion suositussa kirjassaan Piirtämisen taito. Alkuteksteissä Oja nimittää Speedin teosta ’liian teoreettiseksi’ — Suomen klassisen koulukunnan piireissä tämän on arveltu vaikuttaneen siihen, miksi WSOY ei julkaissut teosta uudelleen—mutta voidaan vain arvailla. Teosten voimakas kritiikki modernia taidetta kohtaan on mahdollisesti ollut riskialtis ajan edistysmielisessä ilmapiirissä. On totta että Speed käy taidefilosofiaa toisinaan syvällisesti läpi, mutta enimmäkseen käytännönläheisesti, sillä estetiikka ja kauneus eivät ole yhdentekeviä pohdittavia taiteilijalle. Kirjaa oli vuosia vaikea löytää, mutta sen omistanut sukupolvi on poisnukkuessaan saattanut sen painoksia kuolinpesistään jälleen saataville.
Lue myös Speedin kirjojen kommentaari James Gurneyn kirjakerho-sarjasta tämän
gurneyjourney-blogissa. Käsitelty vuonna 2016.
gurneyjourney-blogissa. Käsitelty vuonna 2016.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti